Remonttimiehet osaavat korjata asioita, lääkärit osaavat parantaa ihmisiä, mutta osaako kiinteistöarvioija tehdä mitään?
Me kaikki tiedämme, että usein joudumme määrittelemään kohteen arvon hyvin vaatimattomillakin perusteilla, kun vertailuaineistoa ei ole saatavissa tai kohde on poikkeuksellisen haastava. Tällöin voi usko omiin kykyihimme olla koetuksella. Sen pitäisikin olla sitä. Jos luotamme siihen, että osaamme asiamme aina ja joka tilanteessa, tulisi meidän pysähtyä ja miettiä asiaa tarkemmin. Epärealistisen kova itseluottamus ei ole hyvä asia.
Uskonvahvistusta saamme aina silloin tällöin tyytyväiseltä asiakkaalta, mutta kovin harvoin. Tyytyväinen asiakas antaa valitettavasti harvemmin palautetta kuin sellainen, jonka odotukset arvion lopputuloksesta eivät ole olleet realistisia. Eli pyydetään asiakkaalta palautetta, jos sitä ei muuten saada. Useimmiten se on positiivista.
Hyvänä esimerkkinä muistan tapauksen vuosikymmeniä sitten, kun kolme alan toimijaa arvioi noin 600 miljoonan markan arvoisen omaisuusmassan. Tekijöiden iloksi arvioiden loppusummat osuivat 30 miljoonan markan eli viiden prosentin haarukkaan. Muistan hyvin, kuinka kaikkien kolmen edustajat olivat erittäin tyytyväisiä asian johdosta. Varmaa on, että tuo tapaus oli jokaisen tahon itsetunnon kannalta hyvä kokemus.
Aivan viime aikoina olen saanut todistaa kahta samankaltaista tapausta, joissa arvioita oli pyydetty useammalta taholta. Arvioitavat kohteet olivat molemmissa erittäin haastavia. Toisessa tapauksessa arvioitiin vanhoja asuinrakennuksia vaikeasti hinnoiteltavilla rakennuspaikoilla. Toisessa oli taas kysymys isosta määrästä kerrostalorakennusoikeutta kehittyvällä alueella.
Ainakin itse jouduin jännittämään kovasti, oliko oma näkemykseni lähelläkään kollegojen arvioita. Aivan viiden prosentin haarukkaan ei tosin päästy, mutta molemmissa tapauksissa alimman ja korkeimman näkemyksen ero oli vain kymmenen prosentin luokkaa. Itselleni tulokset kuitenkin osoittivat hyvin, että alamme on voimissaan, kun asioita eri tavalla tarkastelevat ammattilaiset päätyvät eroiltaan hienosti arviointitarkkuuden rajoissa pysyviin lopputuloksiin.
Tapaukset osoittavat, että pyytämällä samasta kohteesta useampia rinnakkaisia arvioita tekijöiltä, jotka tietävät toistensa toimeksiannosta, saadaan hyvin lähellä toisiaan olevia ja toisiaan tukevia arviolausuntoja.
Toimeksiantajia kannattaisikin kannustaa tilaamaan kohteesta ainakin kaksi rinnakkaista arviota. Näin tilaaja saisi luotettavamman kuvan kohteensa arvosta. Ja me itse ammattikuntana saisimme useampia toimeksiantoja. Jos joku kilpailija saakin tällä tavoin avullamme töitä, voimme itse olla jo seuraavassa tapauksessa sen toisen näkemyksen antaja.
Myös meidän kaikkien pitäisi pyrkiä lisäämään keskinäistä yhteydenpitoa ja ajatustenvaihtoa muutenkin kuin erilaisissa alan tilaisuuksissa. Mielipiteen tai jopa neuvon kysyminen kollegalta tai kilpailijalta ei tarkoita, ettei kysyjä osaisi asiaansa. Tavallisesti asia on päinvastoin. Se, joka osaa, kysyy. Se, jonka pitäisi kysyä, ei osaa, eikä tajua kysyä. Niiden, joilta kysytään, ei puolestaan tulisi alkaa neuvoa ja opettaa. Useimmiten tarvitaan vain uskon vahvistusta. Ei ole huonoja ja vääriä kysymyksiä. Vastausten laatu vain vaihtelee valitettavan paljon.
