Ajankohtaista

Kuoppa vai taantuma?

Tätä kirjoitettaessa eletään erittäin poikkeuksellisia aikoja. Suomi on ollut koronaviruksen takia poikkeustilassa ja monin tavoin suljettuna yli viisi viikkoa. Monet markkinat sekä kotimaassa että ulkomailla reagoivat erikoisella tavalla. Sähkön tukkuhinta on käynyt...

Opinnäytetyöpalkinnot 2019

SKAY ry jakaa vuosittain opinnäytetyöpalkintoja. Viime vuonna valmistuneista töistä päätettiin palkita Pyry Haahtelan työ "Asuntotonttien kehitysarvojen ja myyntihintojen erot Helsingin seudulla" sekä Miina Hurskaisen työ "Asunto-osakeyhtiöiden purkavan...

Katsaus metsäkiinteistökauppaan

Metsätalousmaan kauppahinnat nousivat viime vuosikymmenen aikana reaalisesti joka puolella Suomea. Havainto on tehtävissä sekä virallisista, Maanmittauslaitoksen tuottamista tilastoista, että muista aihepiirin julkaisuista. Muutos ei selity metsämaan kasvaneella...

Asiantuntija, avustaja vai peräti asiamies?

Kiinteistöarvioijina saamme säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin kutsuja saapua kuultaviksi erilaisiin oikeusasteisiin todistajana tai asiantuntijana. Jutut voivat vaihdella kovastikin niin kohteiden laadun kuin arvioimamme kohteen arvon suhteen. Myös asianosaisten...

IVS 2017 koulutus 24.9.2019

IVS 2017 arviointistandardin suomenkielinen käännös on valmis. Löydät käännöksen täältä, sivun oikeasta laidasta: https://skayry.fiyhdistys/. Yhdistys järjestää aiheesta koulutuksen tiistaina 24.9. Espoon Otaniemessä klo 10-14.30. Paikkana on Urban Mill...

Tapahtumat

< 2020 >
maaliskuu 30 - huhtikuu 05
  • 30
    Ei tapahtumia
  • 31

    SKAY ry:n vuosikokous ja esitelmätilaisuus

    14:00 -17:00
    31.03.2020

    Tervetuloa Suomen Kiinteistöarviointiyhdistyksen vuosikokoukseen ti 31.3.2020 klo 14 alkaen. Paikkana on Tieteiden Talo Helsingissä (sali 505) ja tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa.

    Vuosikokousmateriaali toimitetaan lähempänä ja tilaisuus päättyy klo 17 mennessä, eikä etukäteisilmoittautumista tarvita.

    Vuosikokousesitelmän tulevat pitämään Mikael Postila (Kesko) ja Ari Laitala (Sykli) aiheenaan kvanttimallien hyödyntäminen arviointityössä.

  • 01
    Ei tapahtumia
  • 02
    Ei tapahtumia
  • 03
    Ei tapahtumia
  • 04
    Ei tapahtumia
  • 05
    Ei tapahtumia